Koiranpentu voi virtsata hereillä olleessaan kerran tunnissa ja ulostaa 4 kertaa päivässä, myös yöllä 1–2 kertaa. Puolivuotias koira virtsaa 3–4 kertaa päivässä ja ulostaa 1–2 kertaa, joten koiralle tulee tarjota mahdollisuus ulkoiluun vähintään 3–4 kertaa päivässä.
Täydellistä rakon toiminnan hallintaa voidaan edellyttää narttupennuilta vasta ensimmäisen tai toisen kiiman jälkeen, sillä kiiman aikaiset hormonaaliset muutokset vaikuttavat virtsaputken sulkijalihaksen toimintaan ja saattavat sen aikuisen koiran tasolle. Molemmille sukupuolille virtsamerkkien jättäminen on normaalia lajinomaista toimintaa. Urokset oppivat nostamaan koipea yleensä vasta sukukypsyyden kynnyksellä eli 6 kk iästä eteenpäin.
Aikuinen koira voi tottua virtsaamaan vain kahdesti päivässä ja ulostamaan vain kerran, jollei sille anneta muuta mahdollisuutta, mutta koiran hyvinvoinnin kannalta kolme ulkoilutuskertaa päivässä on ehdoton minimi. Uroksen on pystyttävä nostamaan koipeaan kunkin ulkoilutuskerran aikana vähintään 10 kertaa, jotta sen virtsarakko tyhjenee kunnolla. Ulostaminen ja virtsaaminen ja toisten jättämien merkkien tutkiminen ovat osa koiran lajinomaista sosiaalista kommunikaatiota, jota sen on pystyttävä harjoittamaan voidakseen hyvin. Sekä virtsa että uloste sisältävät hajuaineita, jotka kertovat muille koirille muun muassa nartun kiimakierron vaiheista ja toimivat reviirimerkkeinä.
Melkein mikä tahansa virtsaamisasento on koiralla normaali. Urokset ovat useammin pystyasennossa kuin nartut, johon vaikuttaa urossukupuolihormonin eli testosteronin määrä ja asema laumassa. Kastraation on todettu jossain määrin vähentävän virtsalla merkkaamista, mutta tässäkin oppimisella on suuri merkitys. Jollei koira ole oppinut sisäsiistiksi, se virtsaa ja/tai ulostaa edelleen sisälle, vaikka se olisi leikattu.
Jotkut urokset merkitsevät myös sisätiloissa pöydänjalkoja ja seinien kulmia virtsamerkeillään. Jos koira on vierailulla paikassa, missä on ennestään koirien hajumerkkejä, käytös saattaa vielä olla normaalin rajoissa (uroskoiran omistajan tehtäviin kuuluu tarkkailla koiraa tämän varalta!). Mutta jos tapaa esiintyy myös kotioloissa, tilanne on ihmisten kannalta usein lähes sietämätön. Käytökseen voi olla monia syitä terveydentilasta alkaen, mutta koska joissain roduissa tapaa esiintyy paljon, voidaan olettaa että taustalta löytyvät näissä tapauksissa myös perinnölliset syyt. Joissain koirasuvuissa myös nartuilla on sisäsiisteysongelmia tavallista enemmän. Kun valitset pentua, muista siksi varmistaa, että koirasi vanhemmat ovat varmasti sisäsiistejä.
Mieltymys tehdä tarpeet jollekin tietylle alustalle kehittyy noin 6–8 viikon iässä. Pennut pystyvät itse hallitsemaan ulostamistaan ja virtsaamistaan 3–5 viikon iästä lähtien, johon asti emo huolehtii näistä tarpeista nuolemalla pentua. Emä myös pitää pesän puhtaana tarvittaessa syömällä pentujen jätökset. Aluksi pennut välttävät vain makuupaikkaansa, jos niillä on mahdollisuus tehdä tarpeensa esim. sanomalehtipaperille.
Koiran tulisi olla satunnaisia vahinkoja lukuun ottamatta sisäsiisti keskimäärin 6 kk ikään mennessä. Koira ei ole sisäsiisti, jos se pääsee riittävän usein ulos, mutta ei siitä huolimatta ole ollut puoli vuotta täytettyään koskaan vähintään kuukauden pituista jaksoa tekemättä tarpeitaan sisälle.
Jos koira ei opi sisäsiistiksi, eikä kyse ole terveydellisestä syystä (esim. virtsatietulehdus), on sisäsiisteyden opettaminen epäonnistunut. Koira saattaa tällöin suosia ulkona tekemisen sijaan pentuna omaksumaansa alustaa, on se sitten jokin tietty matto, sanomalehtipaperi tai vaikka kaakelilattia. Jos virtsaaminen tai ulostaminen tapahtuu vain omistajan ollessa poissa, on mahdollista, että taustalla on eroahdistus.
Huolellisella sisäsiisteysopetuksella pentujen on mahdollista oppia sisäsiistiksi parissa kuukaudessa.
Teksti: Nina Menna, eläinlääkäri
Pääkuva: Lea Haanpää