Koirat saattavat puolustaa herkullisia luita, leluja, lepopaikkaansa tai ruokaa perheen koirilta tai joskus ihmisiltäkin. Koirat, kuten ihmisetkin, varjelevat myös henkilökohtaista tilaansa. Tilan koko vaihtelee: joskus tutut koirat saattavat nukkua vierekkäin ja leikkiä painimalla, joskus taas koiran väsyessä se kertookin murahtamalla haluavansa olla rauhassa eikä haluakaan leikkiä tai olla halattavana.
Jos yksi koirista murisee tai tuijottaa toisia jäykkänä, koirien välit saattavat (ainakin hetkellisesti) kiristyä. Myös koiraan tarttuva, sille huutava tai tiukasti tuijottava ihminen saattaa saada koiran jännittymään. Epäselvät käskyt (joita ei ole ennalta opetettu) tai koiran silmään käsittämätön ihmisten käytös, voivat aiheuttaa ristiriitaa: koira saattaa epävarmuuttaan jopa murista.
Monet murinat ja uhkauseleet ovat koirille tyypillistä käytöstä, joka ei koirien kesken ole mitenkään harvinaista eikä aina edes aiheuta välien kiristymistä. Tilanne saattaa silti joskus olla ongelmallinen ihmisten tai koiran kannalta. Häiriökäyttäytymisestä on kyse silloin, kun koiran käytös poikkeaa siitä, mikä on koirille tyypillistä.
Pelko ja epävarmuus ovat yleisin koiran murinan ja muun hyökkäävyyden syy. Lähes yhtä yleinen hyökkäävyyden aiheuttaja on puute koiralle tärkeistä asioista (resursseista) kuten ruoasta, levosta ja rauhasta, tilasta tai sopivista makuupaikoista. Jos ainoa mukava ja rauhallinen lepopaikka on sohva, ei ole ihme, että koiralla on tarvetta puolustaa lepoaan siinä. Tilanne saattaa vaihdella päivästä toiseen: jos koira on väsynyt, sillä on tavallista suurempi tarve levätä ja se saattaa helpommin murahtaa toisille koirille. Jos koiraa on jonkin aikaa ruokittu vain nopeasti ja helposti syötävällä ruoalla, sillä saattaa olla tavallista suurempi tarve pilkkoa ja puuhastella ruokansa kanssa ja se saattaa silloin esimerkiksi suojella saamaansa luuta toisilta koirilta.
Yleensä ystävälliset koiratkin saattavat ajautua riitaan, jos ne haluavat samaan aikaan samaa asiaa. Voitti tilapäisen tapahtuman kumpi tahansa, se ei välttämättä näy koirien muissa väleissä, ja seuraavalla kerralla osat voivat olla toiset. Asiaa puolustaa yleensä voimakkaimmin se koirista, jolle juuri sillä hetkellä asia on merkityksellisin ja joka haluaa sitä eniten.
Mutta jos jotain tärkeää asiaa kuten tilaa tai mahdollisuuksia puuhailuun on kerrassaan liian vähän, koirien kesken voi alkaa näkymään jopa ns. ”arvojärjestystä”. Koirat muistuttavat tässä muita eläimiä: kaikilla eläimillä resurssien puutteen tiedetään aiheuttavan välien kiristymistä ja jonkinlaisen ”nokkimisjärjestyksen” muodostumista. Tilanne ei kuitenkaan ole normaali: kun tilaa, ruokaa ja muita resursseja on riittävästi, samat koirat (ja muutkin eläimet) saattavat elää sovussa vailla jatkuvaa tarvetta voimakkaaseen kilpailuun. Jos koirien välit tulehtuvat tai koira vaikuttaa ihmisten suhteen ”vallanhaluiselta”, ensisijaisesti kannattaa käydä läpi koiran elinympäristön puutteet ja korjata ne. Vasta sitten on mahdollisesta käytösterapiasta tai koulutuksesta hyötyä, ja joskus niitä ei enää tarvitakaan.
Muutama vuosikymmen sitten kaikkien omaan perheeseen kohdistuvien uhkaus- ja hyökkäyseleiden katsottiin johtuvan koirien halusta kiivetä sosiaalisessa arvojärjestyksessä ylöspäin. Tutkimuksissa havaittiin kuitenkin, että oman perheen koiria tai ihmisiä kohtaan hyökkäävät koirat käyttäytyivät usein muutenkin aggressiivisesti, myös sellaisissa tilanteissa, jotka eivät mitenkään liittyneet koirien sosiaaliseen kanssakäymiseen. Tarkkailtaessa perheensisäisiä hyökkäystilanteita selvisi, että osa tilanteista liittyi aivan muuhun kuin arvojärjestyksen selvittämiseen.
Siksi nykyisin ei enää niputeta ”sosiaaliseksi dominanssiksi” kaikkea koiran omaan perheeseen suuntaavaa aggressiivisuutta, vaan aggressiivisuutta nimitetään sen mukaan, mikä sen taustalla oleva syy kulloinkin on. Syyt voivat olla yhtä moninaisia kuin aggressioissa muutenkin. Todellisen syyn löytäminen on välttämätöntä, ja erityisen tärkeää silloin, jos aikuisen koiran käytös muuttuu suuntaan tai toiseen. Käytöstä myös korjataan vaikuttamalla ensisijaisesti sen syyhyn. Kiinnipitämistä vastustelevan tai ruokakupilla murisevan koiran käytöksen syynä saattaa olla esimerkiksi selkäkipu (koira vietävä eläinlääkäriin) tai epävarmuus eli tottumattomuus kiinnipitotilanteeseen (koira siedätettävä asteittain). Sängyltä murahtavalta koiralta saattaa puuttua kokonaan oma rauhallinen pesäpaikka, jonne lapset eivät pääse (järjestettävä oma lepopaikka ennen kuin koiralle esimerkiksi opetetaan, ettei sänkyyn voi enää tulla).
Tutkimusten mukaan ehdottomasti suurin osa omaan perheeseen suuntautuvasta vakavasta aggressiivisuudesta ja purematapauksista liittyy siihen, että koira pelkää tai on hyvin epävarma. Myös vähäisemmissä uhkauksissa (murina, puru-uhkaus) taustalta löytyy useammin se, että koira pelkää, kuin muu syy. Aiemmin ”dominanssiaggressiivisuudeksi” lasketusta käytöksestäkin suurimman osan tiedetään nykyisin saavan alkunsa pelosta.
Kivun tuottaminen tai koiran säikyttely voimistavat pelkoa. Jos koiraa on rankaistu tällä tavoin aiemmin, se on samalla oppinut, millaiset ihmisten eleet ja äänenpainot edeltävät rankaisua. Silloin koira voi hyökätä ilman ennakkovaroitusta jo havaitessaan kiukkuisen asennon tai äänensävyn, tai huomatessaan joutuneensa uudestaan tilanteeseen, joka aikaisemmin johti pelkoon tai kipuun. Lopulta saatetaan olla tilanteessa, jossa koira puolustautuu varmuuden vuoksi aina, jos se ei ymmärrä ihmisten käyttäytymistä tai jos siltä vaaditaan asioita, joita sille ei ole opetettu.
On yleistä, että sohvalta poistumista vastustavat juuri ne koirat, joille ei ole koskaan rauhassa opetettu ”alas”-sanan merkitystä. Tavallista on myös, että sellainen koira kieltäytyy avaamasta hampaitaan löytämänsä ruokapalan ympäriltä, jolle ei ole erikseen ystävällisesti opetettu ”irti”-sanan merkitystä (oikeasta käytöksestä palkiten). Koiralle huutaminen tai sen leukojen vääntäminen auki voi saada koiran tuntemaan olonsa niin uhatuksi, että se voi jopa purra.
Tutkimusten valossa on selvää, että kouluttamattomuus tai hemmottelu eivät sinällään aiheuta voimakasta aggressiivista käyttäytymistä. Mutta ristiriitatilanteet ja ymmärrysongelmat voivat aiheuttaakin. Tärkein apuväline aggressiivisuuden vähentämiseen ja ennaltaehkäisyyn onkin muutamien yhteiselämää helpottavien tehtävien opettaminen jo ennen kuin koiralta pyydetään mitään. Opettaminen tehdään kaikessa rauhassa (välttäen aloittamasta hankalimmista tilanteista). Tehtävää vaikeutetaan vähitellen ja koiraa palkitaan aina sen onnistuessa.
Ei ole ollenkaan harvinaista, että uppiniskaisuus paljastuukin ymmärtämättömyydeksi: voimakkaasti sohvalta poistumista vastustellut koira siirtyykin kauniisti syrjään sitten, kun sille on toisessa yhteydessä opetettu, mitä sen yksiselitteisen sanan kuullessaan pitäisi tehdä. Ilman useita kymmeniä toistoja ja oikeasta käytöksestä palkitsemista koira ei voi tietää, mitä tehdä. Se ei synnynnäisesti ymmärrä sanojen merkitystä.
Koira saattaa murahtamalla ilmoittaa toisille koirille jo kaukaa, että luu on sen. Koirat ovat kesyyntymisen myötä kehittyneet osittaisiksi yksineläjiksi, jotka usein hotkivat löytämänsä herkut pikemminkin kuin jakavat ne. Siksi herkkuruokaa (tai roskia) jostain löytänyt koira saattaa yrittää pitää sen itsellään juoksemalla karkuun tai jopa murahtamalla lähestyvälle ihmiselle. Tärkeistä asioista kilpaileminen on koirille luonnollista eikä se ole niiden omassa maailmassa ”huonoa käytöstä”. Koirista jokainen saattaa puolustaa roskiksesta kaappaamaansa ravintoa tai leporauhaansa.
Mutta vaikka kyseessä olisi normaali käytös, se voi olla ihmisten ja koirien yhteiselon kannalta ongelmallista. Vaikka koiran häätämistä sohvalta ei voi perustella lauman arvojärjestyksellä (sellaista koirilla ei ainakaan selkeästi ole) ajatellen, että koira synnynnäisesti ymmärtää tekomme (sitä se ei tee), onneksi koiralle voidaan opettaa uusia sääntöjä ja pitää niistä kiinni. Sääntöjen pitäisi pysyä samanlaisina päivästä toiseen.
Älä kuvittele koiran tietävän, mikä on oikeaa käytöstä, opeta sille se. Opeta yksi tehtävä ja yksi tilanne kerrallaan. Suhtaudu koiraan koulutusvaiheessa ymmärtäväisesti: se vasta yrittää ymmärtää, mitä haluat. Useimmilla koirilla ei tavata susien kaltaista kykyä muodostaa arvojärjestyksiä, joten jos koira ei tottele, kyse ei ole arvovaltasi kyseenalaistamisesta. Luultavasti koira ei vain vielä tiedä, mitä sen kuuluisi tehdä, tai et ole onnistunut vielä osoittamaan sille, että tottelemisesi on aina ja kaikkialla kannattavaa. Otteiden koventaminen (tai vaikka pidemmäksi aikaa eristäminen) ei auta koiraa ymmärtämään, siihen tarvitaan hyvää ajoitusta ja useita kymmeniä toistoja. Pilko tehtävä pieniin osiin ja palkitse aluksi jo vähäisestäkin onnistumisesta. Vasta, kun koira varmasti osaa tehtävän, voit alkaa tehdä tottelemisestasi välttämätöntä: anna koiran ansaita hyvällä käytöksellään huomiosi, leikkihetket, herkkupalat ja oven avautumisen lenkille lähdettäessä. Käytä rauhassa opettamaasi peruskäskyä eli vihjettä (kuten ”istu”), ja kun koira noudattaa sitä, se pääsee autoon tai autosta pois, ovesta sisään, ruokakupin eteensä, sinut leikkikaveriksi jne.
Jos koira ei noudata pyyntöä, pidä huolta siitä, että se jää täysin ilman noita kannattavia seuraamuksia. Se taas, ettei väärästä käytöksestä saa palkita, on yllättävän vaikeaa: suurin osa koiran huomioimisista, positiivisista tai negatiivisista, tapahtuu ilman, että ihminen itse sitä huomaa. Negatiivinenkin huomio on huomiota, ja sekin voi joskus vahvistaa koiran ei-toivottua käytöstä.
Teksti: Tuire Kaimio, näyttötutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja
Pääkuva: Jukka Pätynen, sisältökuvat: Minna Tallberg