Tanskalais-ruotsalainen pihakoira

Käyttötarkoitus

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on lähtöisin Tanskasta ja Etelä-Ruotsista, jossa sitä on luultavasti tavattu maatiloilla jo 1700-1800 -luvuilla. Alun perin pihakoira on ollut maatilan yleiskoira, joka on toimittanut ovikellon virkaa haukkuvana pihavahtina ja toisaalta se on pitänyt pihapiirin puhtaana jyrsijöistä ylivertaisena rottakoirana.

Vaikka kaupungistumisen myötä tarve maatilan yleiskoiralle on vähentynyt, toimivat pihakoirat edelleen alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan rottakoirina niin maalla kuin kaupungissakin siinä missä aktiivisessa harrastus- ja hyötykoirakäytössä seurakoiran roolia unohtamatta.

Luonne ja käyttäytyminen

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on perusluonteeltaan seurallinen ja aktiivinen rotu, joka osallistuu mielellään aktiivisesti kaikkeen sen ympärillä tapahtuvaan toimintaan. Pihakoira on pohjimmiltaan työkoira, joka nauttii työskentelystä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin ja se vaatiikin verrattain paljon aktivointia voidakseen hyvin. Vaikka pihakoira on lempeäkatseinen pikkukoira, on se melko vaativa rotu eikä se välttämättä ole miellyttämishalultaan tai koulutettavuudeltaan helpoimmasta päästä. Pihakoiran on nopea oppimaan niin hyvässä kuin pahassa ja sen vilkas perusluonne edellyttää kouluttamiseen panostamista.

Työskentelyn ja aktiivisen elämän vastapainona pihakoira kuitenkin rakastaa olla lähellä perhettään, istua sylissä ja ottaa rennosti. Pihakoirat rakastavat olla lämpimässä ja usein pihakoiran löytääkin peiton alta tai auringonpaisteesta makoilemasta.

Rotumääritelmä kuvaa pihakoiraa eloisaksi, valppaaksi ja tarkkaavaiseksi. Nämä luonteenpiirteet mahdollistavat sen toimimisen alkuperäisessä käyttötarkoituksessa pihapiirin vahti- ja rottakoirana ja näitä ominaisuuksia jalostuksessa halutaan edelleen vaalia. Pihakoira on reviirisidonnainen, mutta koiran määrittämän reviirin rajat eivät välttämättä ole samat kuin tontin rajat.

Pihakoira on tarvinnut suurta rohkeutta pyydystäessään tuhoeläimiä ja karkottaessaan kettuja maatilan pihapiiristä. Varsinaista suurriistaan kohdistuvaa metsästyskäyttäytymistä ja riistaviettiä tyypillisellä pihakoiralla ei ole. Eloisaa luonnettaan pihakoira ilmentää muun muassa hakiessaan huomiota esittämällä erilaisia temppuja tai keksiessään kujeita.

Pihakoira ei saa olla aggressiivinen tai arka.

Pihakoira on suhteellisen herkkähaukkuinen, sillä sen työtä on ilmoittaa haukkumalla saapuvista vieraista tai muista sen havaitsemista tapahtumista reviirillä. Pihakoira ei siis hauku turhasta. Vahtitehtävistään ja haukunnasta huolimatta pihakoiran tulee ottaa vieraat lämpimästi vastaan ja toivottaa tervetulleiksi. Herkkähaukkuisuudestaan huolimatta pihakoira soveltuu myös kaupunkiin ja kerrostaloon, kunhan sen edelleen annetaan toimia tehtävässään, mutta koulutuksen kautta osoitetaan rajat haukunnalle.

Pihakoirat kaivavat mielellään koloja ja kuoppia pihamaalle sekä puutarhaan etsiessään pienjyrsijöitä ja innokkaiden kotipuutarhureiden onkin hyvä huomioida tämä ja osoittaa koiralle jokin luvallinen alue tämän tarpeen tyydyttämiseksi.

Turkinhoito

Pihakoiran turkki on lyhyt ja sileä, rungossa karva on karkeampaa. Pihakoiralla ei tyypillisesti ole pohjavillaa, mutta osalla yksilöitä sitä on runsaastikin.

Turkki on helppohoitoinen ja likaa hylkivä eikä vaadi juurikaan toimenpiteitä. Osalla yksilöistä karvanlähtö voi olla hyvinkin runsasta läpi vuoden, kun taas toisilta karvaa ei lähde juurikaan. Karvanlähdön aikaan turkkia on hyvä harjata päivittäin. Turkki pestään silloin tällöin tai tarpeen vaatiessa.

Pihakoira on kylmänarka ja se tarvitsee ylleen takin, etenkin kylmillä ja kosteilla keleillä. Koira kannattaa totuttaa pukemiseen ja vaatteisiin jo pentuna.

Niin karvanlaatu kuin kylmyydensietokykykin ovat yksilöllisiä.

Yleisimmät asiat terveydestä

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira kuuluu perinnöllisten vikojen vastustamisohjelmaan (PEVISA), joka määrittelee pentujen rekisteröinnin ehdot. Rodun ensimmäinen PEVISA-ohjelma otettiin käyttöön vuonna 2016 ja sitä päätettiin jatkaa samansisältöisenä vuosina 2021-2025. Ohjelmaan kuuluvat lonkat, polvet ja silmät.

A-lonkkaisten koirien osuus on viimeisen vuosikymmenen ajan laskenut samalla, kun C-lonkkaisten koirien osuus on kasvanut. Tilannetta pyritään pitkällä tähtäimellä parantamaan ohjaamalla jalostusta PEVISA-ohjelman sekä jalostussuositusten avulla. Lisäksi koiranomistajia kannustetaan viemään koiria entistä enemmän terveystutkimuksiin.

Rodun jalostuskoirille on suositeltu polviniveltutkimuksista vuosien ajan. Rodun terveystilannetta voidaan polvien osalta pitää varsin hyvänä sekä tutkittujen koirien määrän että tutkimustulosten suhteen. Valtaosa tutkituista pihakoirista on polviltaan terveitä. Rodussa esiintyy kuitenkin sairaita polviniveliä, jotka oireilevat ja osa vaativat jopa leikkaushoitoa. Mikäli koiran polvinivelet on tutkittu alle 3-vuotiaana, suositellaan uusintatutkimusta yli 3-vuotiaana. Polvien osalta on nähtävissä, että alle 3-vuotiaana annettu lausunto voi muuttua huonompaan suuntaan uusintatarkastuksessa ja tästä syystä nuoria koiria tulisi käyttää maltillisesti jalostukseen ennen 3 vuoden ikää.

Rodussa esiintyy monia erilaisia silmäsairauksia, jotka ovat pääasiassa yksittäistapauksia. Silmäsairauksista suurin yksittäinen ongelma on distichiasis. Rodussa esiintyy primaarista linssiluksaatiota (PLL, primary lens luxation), joka on usealla eri koirarodulla tunnettu, kivulias, perinnöllinen silmäsairaus. Sairaudelle on kehitetty asianmukainen geenitesti. Suomessa kasvattajat pääsääntöisesti testaavat kaikki jalostukseen käyttämänsä koirat sairauden varalta. Muissa maissa geenitestausta PLL:n suhteen tehdään vielä verrattain vähän, mutta asiaan on alettu kiinnittää huomiota.

Selkäkuvattujen koirien määrä on viime vuosina lisääntynyt ja pääasiassa tutkitut koirat ovat selältään terveitä. Pihakoirilla kuitenkin esiintyy spondyloosia, välimuotoista lanne-ristinikamaa, nikamien epämuotoisuutta sekä välilevyrappeumaa.

Allergioita, atopiaa ja yliherkkyyksiä esiintyy myös jonkin verran.

Rodussa esiintyy myös muita sairauksia ja vikoja kuten muissakin roduissa, mutta useimmat niistä ovat yksittäistapauksia eivätkä ne ole päässeet yleistymään rodussa. Sairauksia ja vikoja käsitellään tarkemmin rodun jalostuksen tavoiteohjelmassa.

Rotua voidaan pitää melko pitkäikäisenä rotuna ja keskimääräinen elinikä on noin 12-13 vuotta. Vanhimmat yksilöt ovat eläneet kuitenkin lähes 20-vuotiaiksi.

Millaiselle ihmiselle rotu sopii

Pihakoira sopii ihmiselle, joka tiedostaa mahdolliset haasteet koulutettavuudessa ja etsii aktiivista harrastus- ja seurakoiraa ulkoiluun tai erilaisiin koiraharrastuksiin. Pihakoirien kanssa harrastetaan monipuolisesti muun muassa agilityä, rally-tokoa, tokoa ja noseworkia. Rodunedustajia tavataan myös monissa hyötykoiratehtävissä kuten hypokoira, kuulokoira, pelastuskoira ja kaverikoira.

Muuta

Rodun jalostus ei ole jakautunut erillisiin linjoihin harrastuneisuuden mukaan vaan rotu halutaan pitää monipuolisena yleiskoirana. Ulkomuodon jalostuksen raamit määritellään rotumääritelmässä, mutta se on varsin väljä ja tämän ansiosta rotu on monessa suhteessa varsin monimuotoinen. Monimuotoisuus näkyy niin persoonallisuuspiirteissä, koossa kuin ulkomuodossakin ja erot voivat olla huomattavissa yhden yksittäisen pentueenkin sisällä. Rodussa on yksilöitä, jotka ovat selvästi rotumääritelmän säkäkorkeusihannetta matalampia tai korkeampia.

Luonteen suhteen rodussa ei ole nähtävissä eroja sukupuolten välillä vaan erot ovat yksilöllisiä. Uros sopii ensimmäiseksi koiraksi yhtä hyvin kuin narttukin. Rotuun perehtynyt kokenut kasvattaja osaa ottaa huomioon kodin kokemuksen koirista sekä odotuksen koiraa kohtaan pentua valittaessa.

Rodussa esiintyy T-Box -geenimutaation aiheuttamaa luonnontöpöhäntää. Töpöhännäksi katsotaan kaikki muut hännänpituudet paitsi täyspitkä. Häntä voi puuttua kokonaan, olla aivan lyhyt tai puolipitkä eli 3/4 -pituinen. Pihakoiran rotumääritelmässä kaiken mittaiset hännät ovat sallittuja.

Pihakoira on ulkomuodoltaan erittäin hitaasti kehittyvä rotu ja se on ulkomuodollisesti valmis usein vasta 3-4 -vuotiaana, urokset jopa vielä myöhemmin.

Teksti ja kuvat: Suomen Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ry