Schipperke, jonka vanha kansa tuntee myös nimellä laivakoira, on vanha belgialainen rotu, jonka alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut toimia rotta- ja vahtikoirana belgialaisilla jokiproomuilla. Viettiä pieneläinten pyytämiseen löytyy monilta rodun yksilöiltä edelleen, ja schipperke on yhä myös erinomainen hälyttävä vahtikoira. Tämän lisäksi se on osoittautunut myös hyvin monipuoliseksi harrastuskaveriksi, joka menestyy ketteryytensä ja nokkeluutensa ansiosta hyvin esimerkiksi agilityssä ja rallytokossa.
”Schipperke” on flaaminkieltä ja sen on väitetty tarkoittavan sekä "pientä paimenta" että "pikku kipparia". Schipperke lasketaan FCI:n rotuluokittelussa paimenkoiraryhmään, ja on mahdollista, että sen esivanhemmissa on myös paimenkoirien sukua, mutta nykyschipperkeistä vain aniharvalla on todettu todellista paimennustaipumusta.
Tyypillinen schipperke on eloisa ja touhukas ikiliikkuja, joka kiintyy lujasti omistajiinsa. Vahtikoirahistoriastaan johtuen schipperke voi olla vieraita kohtaan epäluuloinen ja varautunut tai välinpitämätön, mutta sen ei kuitenkaan kuulu olla arka eikä aggressiivinen. Schipperke myös reagoi usein herkästi äänellään erilaisiin ärsykkeisiin, ja rodussa on jonkin verran haukkuherkkyyttä.
Schipperke on älykäs, nokkela ja nopea oppimaan uutta, mutta rodulle tyypillisen itsenäisyyden ja itsepäisyyden takia esimerkiksi tavoitteellinen tokossa kilpaileminen voi olla schipperken kanssa haasteellista.
Schipperke on ulkomuodoltaan liioittelematon koira, eikä sillä ole ylijalostukseen liittyviä, terveydelle haitallisia ulkoisia piirteitä. Rodun yleinen terveydentila on hyvä ja rotu on keskimäärin pitkäikäinen. Rotu ei toistaiseksi kuulu PEVISA-ohjelmaan, ja virallisten terveystulosten vaatiminen myytävien pentujen vanhemmilta jää pentujen ostajien vastuulle. Koska virallisia terveystutkimuksia on rodussa teetetty vielä suhteellisen vähän, ei rodun tilanteesta eri vikojen suhteen ole kattavaa kokonaiskuvaa; kuitenkin viime vuosina schipperkejen viralliset terveystarkastukset ovat kasvattajien keskuudessa yleistyneet, ja monet kasvattajat teetättävät jalostukseen käyttämilleen koirille perusteelliset terveystarkastukset. Tutkimuksissa on havaittu jonkin verran selkämuutoksia (LTV, VA), mutta mitään hälyttäviä terveyttä uhkaavia seikkoja ei ole toistaiseksi noussut esiin.
Schipperkeillä esiintyy myös epilepsiaa, mutta sairauden yleisyydestä rodussa ei ole olemassa tarkkaa tilastotietoa.
Schipperken turkki on hyvin helppohoitoinen. Karkea, lyhyt, tiivis ja kiiltävä turkki on vettä- ja likaahylkivä. Karva vaihtuu kerran tai kaksi vuodessa, jolloin karvanlähtö on voimakasta. Pesu ja harjaus auttaa irrottamaan kuolleen irtokarvan ja nopeuttaa karvan vaihtumista. Schipperke pestään vain tarvittaessa.
Schipperke on ihanteellinen harrastuskoira sekä aktiivisen ja ulkoilevan ihmisen seurakoira. Erityisesti nokkeluutta ja ketteryyttä kysyvissä lajeissa schipperke soveltuu hyvin tavoitteelliseenkin harrastamiseen ja kisakoiraksi, mutta toisaalta se on tyytyväinen myös kotikoirana ja perheenjäsenenä saadessaan riittävästi mahdollisuuksia purkaa fyysistä energiaansa ja käyttää hoksottimiaan erilaisten aktiviteettien parissa, mitä ikinä ne sitten ovatkaan. Pelkäksi sohvaperunaksi siitä ei aktiivisuutensa ja vilkkautensa takia ole.
Muiden koirien kanssa tyypillinen schipperke tulee yleensä hyvin toimeen. Schipperke on sopeutuvainen ja viihtyy niin kaupunkikoirana kuin maatilan rottakoiranakin. Schipperke sopii hyvin myös lapsiperheeseen, kunhan se totutetaan lapsiin mieluiten jo nuorella iällä.
Schipperken ainoa sallittu karvan väri Suomessa on kokomusta, mutta joissakin maissa kermanvaalea on myös sallittu väri, ja Suomessakin kermanvaaleita sekä myös esimerkiksi tan-merkkisiä koiria harvakseltaan toisinaan syntyy.
Schipperkeillä esiintyy jonkin verran töpöhäntäisyyttä aiheuttavaa geeniä, ja luonnontöpöhäntäisyys onkin rodussa sallittua.
Teksti ja kuvat: Suomen Schipperkekerho ry