Norwichinterrieri

Käyttötarkoitus

Vuosisadan alussa East Anglian alueella Englannissa esiintyi pienikokoisia metsästysterriereitä, joista käytettiin eri nimityksiä joko kasvattajansa tai kasvatuspaikkakuntansa mukaan. 1930-luvulla kanta oli jo sen verran vakiintunut, että rotu tunnustettiin virallisesti ja se sai nimekseen Norwichinterrieri. Norwichin- ja norfolkinterrierin historia on yhtenäinen aina vuoteen 1964 asti, jolloin rodun sisällä esiintyneet kaksi tyyppiä, pystykorvainen ja luppakorvainen, erotettiin virallisesti omiksi roduikseen. Ensimmäiset norwichinterrierit tulivat Suomeen 1965.

Luonne ja käyttäytyminen

Nykyinen norwichinterrieri on pieni, mutta vahva ja reipas koira. Se on luonteeltaan eloisa ja uskollinen. Norwichinterrieri on kokoonsa nähden melkoinen sisupussi. Sisukkuus ei kuitenkaan saa olla riidanhaluisuutta ja norwich onkin erittäin seurallinen koira, joka tulee hyvin toimeen niin muiden eläinten, kuin lasten kanssa. Norwich rakastaa omistajiaan yli kaiken, ja sen tärkein tehtävä elämässä onkin iloisesti hössöttäen tehdä isäntäväelleen mieliksi. Mutta yhtä iloisesti se toivottaa vieraatkin tervetulleiksi, joten vahtikoiraksi siitä ei juuri ole. Pienestä koostaan huolimatta norwich ei ole kainalossa kannettava sylikoira. Se nauttii suunnattomasti niin juoksulenkeistä kuin marjaretkistäkin.

Turkinhoito

Turkki on suoraa, karkeaa ja säänkestävää, vaatien kuitenkin säännöllistä hoitoa. Trimmaus, joka tapahtuu nyppimällä, on tarpeen pari kolme kertaa vuodessa. Sen lisäksi riittää turkin siistiminen ja säännöllinen kampaaminen.

Yleisimmät asiat terveydestä

Norwichit ovat yleensä hyvin pitkäikäisiä ja säilyvät vanhaksi asti pirteinä ja leikkisinä. Norwich on suhteellisen terve rotu. Joillakin yksilöillä ylempien hengitysteiden ahtaus saattaa aiheuttaa eriasteisia hengitysongelmia. Yhä useammat kasvattajat tutkituttavat jalostukseen käytettävät koirat. Toimenpide tehdään nukutuksessa koiran nielu ja henkitorvi videokuvaamalla. Tallenne lähetetään Sveitsiin Bernin Yliopiston eläinklinikalle arvioitavaksi. Sveitsissä on kehitetty arvosteluasteikko A-E, jossa nielun kaikki osa-alueet kuvaillaan ja arvioidaan. Toinen rodun vaiva on Cramping syndrome (CECS), jossa lihakset jäykistyvät ja koordinaatio heikentyy hetkellisesti harvoin esiintyvien kohtausten aikana, koiran säilyttäessä tajuntansa. Kohtaukset eivät tavallisesti vaadi muuta hoitoa kuin omistajan rauhoittavan käytöksen. Ne eivät vaikuta koiran muuhun elämään, terveyteen ja jaksamiseen. Suurin piirtein 2-3 % koko norwichkannasta kärsii yllämainituista vaivoista. Kasvattajat pyrkivät ottamaan nämä sairaudet huomioon jalostusyhdistelmiä tehdessään. Rotu on mukana kansainvälisessä epilepsiatutkimuksessa, jossa sairauden aiheuttavan geenin löytyminen on jo lähellä. Tulevaisuudessa jalostusmateriaalin geenitestaaminen sairauden varalta on mitä todennäköisimmin mahdollista. Kasvattajat tutkituttavat jalostuskoiriaan myös harmaakaihin ja polvilumpion sijoiltaan menon varalta, vaikka kumpikaan sairaus ei ole rodussa muutamaa tapausta lukuun ottamatta ongelmana.

Muuta

Norwich on erittäin suosittu rotu. Pentuekoko on pieni: 2-3 pentua. Pentuja syntyy keskimäärin noin 100 vuodessa. Aktiivisia kasvattajia on vain noin 20 ja heidän kasvatustyönsä tapahtuu kotioloissa.

Teksti ja kuvat: Suomen Norwichin- ja Norfolkinterrierit ry