Image
heelerit2_kuvaaja_heli_koso.jpg

Lancashirenkarjakoira

Käyttötarkoitus

Lancashirenkarjakoira eli lancashire heeler on alun perin englantilainen rotu, joka kuuluu paimen- ja karjakoirien ryhmään. Se on ollut maatilan yleiskoira, jonka monipuolisiin tehtäviin on kuulunut nautakarjan paimennusta ja tuhoeläinten torjuntaa, ja onpa sitä käytetty myös salametsästäjien apuna ja kilpahevosten seuranpitäjinä.

Lancashire heeler on pieni, vahva, vankkarakenteinen ja lyhytkarvainen koira. Vaikka heeler on pieni, se on ennen muuta työkoira, ja tämän tulee leimata niin sen ulkomuotoa kuin luonnettakin.

Luonne ja käyttäytyminen

Luonteeltaan heeler on iloinen, valpas ja rohkea sekä omistajaansa vahvasti kiintyvä koira. Yhteistyöhalukkuutensa ja kontaktiherkkyytensä ansiosta se on monipuolinen ja hyvin koulutettavissa oleva harrastuskoira. Aktiivisena ja vilkkaana koirana heeler vaatii päivittäin riittävästi liikuntaa ja aivotyöskentelyä toiminnantarpeensa tyydyttämiseksi, joko jonkin harrastuksen tai muun mielekkään tekemisen parissa. Se sopiikin aktiiviseen kotiin, jossa se saa osallistua perheen touhuihin ja kulkea matkassa mukana.

Yleensä heeler on sosiaalinen myös muita koiria kohtaan, vieraisiin ihmisiin se sen sijaan saattaa suhtautua hieman pidättyväisemmin, mutta tässä on melkoisesti yksilökohtaista vaihtelua. Karjakoiramaisen voimakas luonne yhdistettynä vilkkauteen ja terävyyteen edellyttää koiran perusteellista sosiaalistamista sekä kunnollista kasvatusta ja koulutusta.

Yleisimmät asiat terveydestä

Heelerillä tavataan useita harmittomia silmämuutoksia, mutta myös näkökykyyn vaikuttavia silmäsairauksia, joista vakavin on linssiluksaatio. Myös patellaluksaatiota tavataan rodussa. Silmien ja polvien ongelmia yritetään karsia mm. PEVISA-ohjelman avulla. Muutoin heeleriä voisi kuvata perusterveeksi koiraksi.

Teksti: Suomen Lancashire Heeler-yhdistys ry
 

Koko
Seurallisuus
Liikunnallisuus
Turkin vaativuus